KUOPIO-KALLAVESI ELÄKELÄISET ry

Kuopiossa aloitti v. 2015 alusta lukien  Eläkeläiset ry:n yhdistys nimeltään
Kuopio-Kallavesi Eläkeläiset ry. Kaksi perustaja yhdistystä päätti, että yhdessä olemme vahvempia ja toimivampia ja yhdisti organisaationsa ja toimintansa.

Henkilövalinnat tehtiin pääasiassa yhdistämällä aikaisempia johtokuntia. Puheenjohtajana toimii Mervi Höylä ja varapuheenjohtajana Sirkka Jeulonen. Sihteerinä on Leena Niskanen, taloutta hoitaa Kirsti Joki ja jäsenasioita Raija Salmelainen.

Alku vuoden toiminta on ollut vilkasta ja jäsenet ovat ottaneet yhdistymisen mukavasti vastaan.
Yhdistymisen alku taipaleesta iloitsimme lauantaina 7. päivä helmikuuta Vanulassa, pidetyissä JUHLISSA.

Juhlassa esiintyivät yhdistyksemme omat "taiteilijat" esittämällä mm. kaksi hauskaa sketsiä. Kuopio-Kallavesi Eläkeläisten lauluryhmä vahvistettuna Vehmersalmen Eläkeläisten kuoron jäsenillä ja kuopiolainen Kalinka kuoro lauloivat.

Juhlapuheen piti Eläkeläiset ry:n järjestösihteeri Anu Mäki kertomalla häiden historiaa sovittaen aiheen yhdistyksemme "hääjuhlaan"sopivaksi.
Ohjelman jälkeen tanssittiin Pentti Hiltusen yhtyeen tahdissa.

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille. Teitte juhlasta onnistuneen.